Luther –säätiö on jälleen tapetilla. Pojat ovat menneet ja kastaneet omin luvin. Piispat ottivat tiukan linjan, kuten odottaa saattaa. Vaikka ensimmäiset säätiöiden pappien kastamat lapset liitettiinkin jälkikäteen kirkkomme seurakuntien jäseniksi, niin enää niin ei saisi tehdä. Jotkut konservatiiviset äänet kiiruhtivat tuomitsemaan piispojen toimet ja ilmoittivat että nyt pelataan lapsen pelastuksen kustannuksella.

Tavallaan tässä kysymyksessä kaikki ovat oikeassa. Luther-säätiö ja heidän puolustajansa ovat oikeassa siinä, että oikein kastettu on oikein kastettu, vaikka lapsi ei juridisesti kuuluisikaan mihinkään viralliseen paikallisseurakuntaan. Seurakuntarajat ovat ihmisten asettamia, kaiken kaikkiaan aika maallisia juttuja kasteen sakramentaalissa, pyhässä mysteerissä. Lisäksi monissa muissakin tilanteissa joudutaan tinkimään virallisista menettelyistä, esimerkiksi maahanmuuttajien kohdalla. Itse kun olen tehnyt paljon tutkimustyötä uskonnonopetuksen ja siihen liittyvien teologisten kysymysten parissa, niin esille on noussut se kuinka vaikeaa ja erikoista maailman mittakaavassa on suomalainen rekisteröityyn jäsenyyteen perustuva sitoutuminen uskontokuntaan.

On hienoa, että lapsia kastetaan kolmiyhteisen Jumalan armoliittoon. Jos kirkkoa moititaan siitä, että se on ottanut lapset kiistakapulaksi, niin samat sanat säätiölle. Piispat ja muut hallintoelimet edustavat kirkkoa apostolisen perinteen ja kirkolliskokous luterilaisen perinteen johdosta. Moraalittominta tässä on se, että muutamat luulevat voivansa puhua Jumalan suulla ja edustavansa "oikeaa kirkkoa" välittämättä kirkon ykseydestä. "Yksi, pyhä ja yhteinen", eikös se niin mennyt?

Monessa yhteydessä ovat säätiöläiset nostaneet esiin sen, että kyseessä on kirkkoriita. He näkevät edustavansa oikeaa Suomen kirkkoa, varsinaisen kirkon sisällä. Itse lisäisin, että myös pitkälti ulkopuolella. Tässä kaste keskustelussa ongelmana onkin se, että niitä yritetään liittää Suomen ev.lut. kirkon paikallisseurakuntaan. Nähdäkseni kirkollemme ei ole sinänsä ongelma jos jotkut lapset kastettaisiin Luther säätiö -nimiseen kristilliseen uskontokuntaan, samoin kuin eihän kirkolla ole mitään ihmettelemistä helluntalaisten tai muiden kirkkokuntien kasteissa. Kirkossa ei siis olla huolissaan lasten pelastumisesta tai sakramentin käytöstä sinänsä, vaan kirkkojärjestyksen oikeasta soveltamisesta.

Luther säätiö on kasteissa aika kestämättömässä tilanteessa. Mikä se oikein on? Osa kirkkoamme vai oma kristillinen kirkko? Jos vastaus on ensimmäinen, niin miksi siinä kastaa muut kuin kirkkomme vihityt papit? Jos jälkimmäinen, niin miksi siinä kastaa meidän kirkkoomme vihityt papit?

No joo. Ehkä tähän monimutkaiseen keskusteluun voisi nostaa esiin vielä sen näkökulman, jonka jossain Kotimaan jutussa katolinen veljemme esitti omasta kirkostaan. Siellä toimii samankaltainen skismaattinen yhteisö kuin meillä Luther –säätiö. Sen nimi on Pius-yhteisö, tarkemmin Pyhän Pius X:n yhteisö. Joka tapauksessa katolisten suhtautuminen yhteisöön on se, että kasteet ja muut sakramentit hyväksytään sinänsä mutta yhteisön papit on ekskommunikoitu ja siten kielletty. Pius-yhteisöstä katoliseen kirkkoon kuuluvan pitää vaan tunnustaa, että katolisessa kirkossa asuu oikea totuus, niin no problem.